Tie tähtiin – Tanssipartnerina koira

Jaa tämä

Luovaa liikettä ja koirankoulutustaitoja yhdistävä koiratanssi on kasvattanut suosiotaan koirakansan keskuudessa viime vuosina. Lajissa korostuvat erityisesti koirakon saumaton yhteistyö sekä musiikin tulkinta – koiran ja ohjaajan yhteistä hauskanpitoa unohtamatta. Parkettien partaveitset voivat esitellä taitojaan koiratanssikilpailuissa aina kansainvälisille kilpakentille saakka.

Helsinkiläinen pitkän linjan taitaja Leena Inkilä on saavuttanut koiratanssista lukuisia SM- ja PM-mitaleita, joista viimeisimpänä pohjoismaiden mestaruuden HTM-kilpailulajissa joulukuussa 2016.

– Tie koiratanssin pariin kävi tuttavani Reija Puolakan avustuksella, hän on yksi lajin pioneereja Suomessa. Aloitin koiratanssin ensimmäisen koirani, snautseri Ritan kanssa vuonna 2004. Olin jo tuolloin innostunut muista koiraharrastuslajeista, erityisesti agilitysta, ja vuosien saatossa olen harrastanut koiratanssin molempia lajeja välillä aktiivisemmin, välillä enemmän muiden lajien parissa viihtyen.

– Nykyinen kilpakumppanini, bordercollie Prima, tuli minulle pentuna vuonna 2009, kun etsin uutta harrastuskaveria ja koiraystävää. Päädyin rotuun, koska halusin koiran, joka nauttii aktiivisesta treenaamisesta yhtä paljon kuin minäkin. Prima löytyi yhteistyössä suomalaisen bordercolliekasvattaja kennel Tendingin kanssa ja se tuotiin Suomeen Kroatiasta. Prima on edelleen meillä yhteisomistuksessa, joskaan jalostuskoiraa siitä ei tullut.

Kilpatanssissa koreografia ratkaisee

Kilpatanssilajeja on kaksi: vapaatanssi eli freestyle sekä HTM (Heelwork to music), jossa koira seuraa ohjaajaansa erilaisissa positioissa vaihtelevasti edessä, takana ja sivuilla liikkuen kävelemällä, peruuttamalla tai sivuttain.

– HTM rantautui Suomeen vuonna 2010 ja aloitimme Priman kanssa lajin samana vuonna. Prima harrasti nuorempana aktiivisesti myös agilitya, minkä lisäksi sen kanssa on kilpailtu tottelevaisuudessa ja hieman freestylessa. Olemme treenanneet eri lajeja monipuolisesti vuorotellen ja välillä lomittain.

– Prima nauttii valtavasti treenaamisesta ja asioiden harjoittelusta, joten pyrimme touhuamaan vähintään jotain pientä useamman kerran viikossa. Saatamme harjoitella milloin temppuja, milloin tottelevaisuuskokeiden liikkeitä ja toisinaan jotain ihan muuta. Koen, että Priman kohdalla säännöllinen treenaaminen on osa sen hyvinvoinnista huolehtimista ja virikkeistämistä. Se tuntuu kaipaavan myös kognitiivisia haasteita. Ja toki nautin treenaamisesta itsekin!

Kilpailuihin valmistautuessaan Inkilä ja Prima pyrkivät treenaamaan varsinaisia HTM-taitoja useamman kerran viikossa hallilla tai treenikentällä.

– HTM-harjoittelun perustana on seuraamispositioiden tarkkuus ja täsmällisyys. Lajissa on yhteensä kymmenen erilaista seuraamispositioita, joista kaikkia ei kuitenkaan tarvitse osata. Positioita, suuntia (koira voi liikkua eteenpäin, sivuttain tai taaksepäin) ja tempoja (hitaasti, nopeasti) on tavoitteena esitellä monipuolisesti, joten arvokisatasolla täsmällisiä positioita on kuitenkin hyvä hallita useita. Koiran tulee hakeutua positioihin ja pysyä niissä ilman käsiapuja, pelkkien sanallisten vihjeiden avulla.

– Primalla on vahvat pohjat useisiin HTM-positioihin, joten niitä ei tarvitse jatkuvasti ylläpitää. Ennen kilpailuja niiden tarkkuutta on kuitenkin hyvä terästää. Pilkon tehtävät hyvin pieniin palasiin, jolloin pääsen tehokkaasti vahvistamaan haluttuja asioita ja koiran on helppo onnistua. Toisinaan saatan opettaa uusia positioita, suuntia tai siirtymäliikkeitä, joilla koira vaihtaa positiosta toiseen. HTM-ohjelmakin saa sisältää freestyle-temppuja, jotka sovitetaan usein ohjelman teemaan sopiviksi. Esimerkiksi joulukuisia PM-kisoja varten harjoittelimme myös pari uutta temppua.

Menestyksekkäästä lopputuloksesta huolimatta valmistautuminen kisoihin ei sujunut ihan suunnitelmien mukaisesti.

– Kuusi viikkoa ennen kisoja Primalta irtosi kynsi, jonka parannuttua se sai pienen tassuhaavan. Toipuminen vei useamman viikon treeniajasta ja kisoihin lähdettiinkin hieman toivottua heikommin valmistautuneina. Lisäksi kilpailimme ensimmäistä kertaa uudella Peter Pan -koreografiallamme, mikä tuo aina lisäjännitystä esiintymiseen. Prima toimi kilpailuissa kuitenkin hurjan hienolla rutiinilla ja suoritti tehtävät aivan yhtä hyvin kuin treeneissäkin.

Kisoissa koiran on kyettävä toimimaan haastavassa ympäristössä, jossa saattaa olla runsaasti erilaisia häiriötekijöitä. Tiivistahtinen neliminuuttinen tulee työskennellä motivoituneesti ilman palkkoita.

– Näitä asioita Priman kanssa on treenattu runsaasti sen ollessa nuorempi, joten niiden eteen ei tarvitse enää nähdä yhtä suurta vaivaa. Toki niitä pidetään edelleen yllä ja kisapaikalla pyrin aina huolehtimaan siitä, että Prima tuntee olonsa turvalliseksi ja rennoksi.

Koiratanssiin kuuluu paljon myös ilman koiraa tehtäviä osa-alueita koreografian suunnittelusta musiikin valintaan ja editointiin sekä liikkeiden harjoitteluun.

– Luovuus ei kuulu vahvimpiin osa-alueisiini, joten kokenut lajin harrastaja Salla Haavisto on käytännössä ollut taikurina esityksen ja tarinan luomisessa. Esitystäni ei olisi olemassa ilman Sallaa: häneltä sain ideat sekä teemaan että esityksen kohokohtiin ja musiikkivalintoihin.

– Tanssitaiteen maisteri, esiintymiskouluttaja ja koiratanssiharrastaja Jenni Laine puolestaan on ollut suureksi avuksi oman liikkumiseni pohtimisessa ja harjoittelussa – minulle ne ovat ehdottomasti edelleen lajin suurimpia haasteita. Vaikka varsinaista tanssitaitoa ei tarvita, on tärkeää esiintyä musiikin ja sen teeman mukaisesti – ja samalla pitäisi pystyä ohjaamaan myös koiraa! Primaa piti aluksi totuttaa uudenlaisiin liikkeisiin, jotta se ei häiriinny esimerkiksi ohjaajan käsien liikkeistä.

Inkilä kertoo koiratanssiharrastuksen vievän aikaa, mutta olevan sovitettavissa yhteen perheen, opiskeluiden ja töiden kanssa. Prima viettää pääosin aktiivisen kotikoiran elämää lenkkeillen ja arjessa mukana eläen. Sen hyvinvoinnista huolehditaan muun muassa ruokavalion ja fysioterapian avulla.

– Koiran terveellisen ruokavalion voi koostaa monella tapaa eikä se Priman tapauksessa eroa mitenkään aktiivisen lemmikkikoiran tarvitsemasta. Treenatessa yritän käyttää kohtuullisen terveellisiä makupaloja.

– Primalla on ollut aikoinaan selkäongelmia, joten selän kunnossa pitäminen vaatii säännöllisiä käyntejä fysioterapeutilla, josta Prima on saanut tilanteen mukaan kotiin jumppaohjeita. Harjoitusten jälkeen pyrin venyttämään koiraa fysioterapeutin ohjeiden mukaan.

Menestyksestä huolimatta koiratanssi on Inkilälle ensisijaisesti yhteinen kiva harrastus koiran kanssa.

– En missään vaiheessa tietoisesti etsinyt ”tähteä”, vaan treenaamisen ensisijainen tarkoitus on ollut tarjota mukavia yhdessä olon hetkiä meille molemmille – osaaminen kehittyi siinä sivussa. En ole kovin kilpailullinen, mutta satunnainen kisaaminen tarjoaa kuitenkin mukavia haasteita ja tavan testata yhteistä osaamista. Lisäksi koiratanssikisoissa on hauska päästä tapaamaan tuttuja ja seuraamaan muiden esityksiä. Koiratanssi-ihmiset ottavat kokemukseni mukaan uudetkin harrastajat ja lajiin tutustujat ystävällisesti vastaan!

– Suhde omaan koiraan on varmasti aina erityinen. Jokainen koira on oma persoonansa ja sen kanssa koetut kokemukset hitsaavat yhteen riippumatta siitä, onko ne hetket menestystä arvokisoissa vai yhdessä tehtyjä metsälenkkejä.

 

Teksti: Dogimedia

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään lähettääksesi kommentin.