sileäkarvainen sileäkarvainennoutaja noutaja

Sileäkarvainen noutaja

Jaa tämä
  • Roturyhmä: Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat (FCI 8)
  • Alkuperämaa: Iso-Britannia
  • Luonne: ulospäinsuuntautunut, vilkas, ystävällinen
  • Rakenne: voimakas olematta kömpelö, jalo olematta hontelo. Ihannekorkeus uroksilla 59-61,5cm, nartuilla 56,5-59cm. Ihannepaino uroksilla 27-36kg, nartuilla 25-32kg.
  • Väri: musta ja maksanruskea
  • Turkki: sileä

Sileäkarvainen noutaja eli flatti on luonteeltaan iloinen ja ystävällinen sekä aina heiluttamassa häntäänsä.

Historia

1700-luvulla Englannissa ajometsästys oli suosittua ja siitä syystä tarvittiin noutamiseen erikoistuneita koiria. Ajometsästys asetti koirille vaatimukset kestää stressaantumatta ammuntaa sekä lintujen tippumista. Koiran tuli olla hiljainen ja rauhallinen, jotta se ei säikyttäisi riistaa.

Tätä käyttötarkoitusta varten risteytettiin lammaskoiria, settereitä, spanieleita sekä vesikoiria. Koulutettavuutta parannettiin lammaskoiralla ja metsästysominaisuuksia spanieleilla. Vesityöskentelyä parannettiin vesikoirilla ja hyvää vainua settereillä.

Englannin Kenneliiton perustaja Sewallis Evelyn Shirley (1844 – 1904) risteytti silloisia noutajia newfoundlandinkoirien, St. Johnin ja suuren labradorin kanssa. Syntyi aaltokarvainen noutaja ja ne olivat aikoinaan yleisin noutajatyyppi. Nämä olivat nykyisiin sileäkarvaisiin noutajiin verrattuna raskaampia rakenteeltaan. Aaltokarvaista noutajaa kutsuttiin Suomessa myös pitkäkarvaiseksi noutajaksi.

Vuonna 1890 aaltokarvaisista noutajista tuli niitä sileäkarvaisia noutajia, jotka tunnemme tänä päivänä. Vuonna 1908 keltainen sileäkarvainen tai aaltokarvainen noutaja erotettiin maksanvärisistä. Tuolloin kultaisetnoutajat näyttivät melkein identtisiltä sileäkarvaisten noutajien kanssa lukuunottamatta väriä.

Suomen sileäkarvaisten noutajien kanta perustuu Ruotsista tuotuihin koiriin sekä Ruotsissa asuneisiin englantilaisiin tuontikoiriin 1960- ja 1970-luvuilla. Suomeen ensimmäinen sileäkarvainen noutaja tuli Ruotsista vuonna 1967. Rodun nimi vaihdettiin virallisesti pitkäkarvaisesta noutajasta sileäkarvaiseen vuonna 1978.

Luonne ja käyttötarkoitus

Sileäkarvainen noutaja on aina valmis leikkiin ja kujeiluun. Se on iloinen ja avoin koira. Sillä on hyvä itseluottamus. Sileäkarvainen noutaja on erittäin energinen ja tarkkaavainenkin, kun vain malttaa. Sileäkarvaisen noutajan iloista ja ystävällistä luonnetta kuvastaa aina heiluva häntä. Sileäkarvainen noutaja on miellyttämishaluinen, mutta vilkkautensa ja keskittymiskykynsä vuoksi ei yhtä helposti koulutettava kuin muut noutajat.

Sileäkarvainen noutaja on erikoistunut pienriistan talteenottoon sekä maalla että vedessä. Sitä voidaan käyttää myös riistan ylösajamiseen.

Energisyytensä ja hyvän vainunsa vuoksi sileäkarvainen noutaja soveltuu myös moneen muuhun toimintaan, kuten esimerkiksi jäljestykseen, agilityyn, pk-kokeisiin ja vesipelastukseen. Sohvakoiraksi sileäkarvainen noutaja ei sovellu, vaan se tarvitsee erilaisia aktiviteettejä.

Terveys

Sileäkarvainen noutaja on suhteellisen terve rotu. Se elää yleensä täysillä ja polttaa kynttiläänsä molemmista päistä eikä välttämättä ole kovinkaan pitkäikäinen. Patellaluksaatiota eli polvilumpion sijoiltaanmenoa, lonkka- ja kyynärnivelen dysplasiaa sekä silmäsairauksia esiintyy jonkin verran sileäkarvaisille noutajilla.

Erilaiset syövät ovat yleinen kuolinsyy sileäkarvaisille noutajille. Myös sydänsairauksia, epilepsiaa ja allergioita esiintyy jonkin verran. Sileäkarvainen noutaja elää keskimäärin noin 8-10-vuotiaaksi.

 

 

Lähteet ja lisätiedot:

  • http://www.flatti.net
  • http://www.snj.fi/noutajat/noutajarodut/sileakarvainen_noutaja/
  • https://retrieverman.net/tag/origins-of-the-flat-coated-retriever/
  • Kennelliiton jalostustietokanta

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään lähettääksesi kommentin.