Ravitsemusneuvoja ratkoo koirien vääristä ruokavalioista aiheutuvia ongelmia

Jaa tämä

Koirien ruokinta mullistui, kun teollisesti tuotettu kuivamuona valtasi kauppojen hyllyt. Koiranomistajat saatiin hyvin nopeasti uskomaan, että koira saa kuivamuonasta kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Ruokatottumusten muutoksen myötä erilaiset allergiat, iho- ja vatsavaivat ovat kuitenkin lisääntyneet merkittävästi.

Jalostetuilla koirilla on samantyyppisiä elintasosairauksia kuin ihmisillä, eikä koiran ruuansulatuskanava enää toimi kuten sen esi-isällä, sudella. Vaikka osasyynä ongelmiin on jalostus, valitettavan monessa tapauksessa terveysongelmien taustalta löytyy vääränlainen ruokavalio.

Koiran ihon hilseily, kutina, karvanlähtö, toistuvat korvatulehdukset, ruoka-aineyliherkkyys tai toistuva oksentelu ja ripulointi ovat oireita, joista omistajan kannattaa huolestua. Oireiden pitkittyessä apua kannattaa hakea koulutetulta koirien ravitsemusneuvojalta. Ammattilainen löytää usein jo koiraa katsomalla ja tunnustelemalla ongelmakohtia, joihin hän osaa tarjota konkreettisia ratkaisuja. Ruokasuositukset tehdäänkin aina yksilöllisesti.

Kutinat ja iho-ongelmat ovat usein hoidettavissa oikealla ruokinnalla

Koirien ravitsemusneuvoja Ulla Tuomisen kiinnostus koirien ruokintaa kohtaan syntyi parikymmentä vuotta sitten, kun hänen oma koiransa kärsi vaikeista vatsaongelmista. Pari vuotta sitten Ulla valmistui Suomen Eläinterveydenhuolto-opistosta viralliseksi diplomiravitsemusneuvojaksi – ja on siitä lähtien vastaanottanut monenlaisia karvaisia asiakkaita.

– Ihmiset ovat nykyään valistuneempia ja uskaltavat kyseenalaistaa ruokateollisuuden suosituksia, Ulla iloitsee.

Asiakkaina käyvien koirien taustat ovat erilaisia. Aina koiralla ei välttämättä ole edes ongelmaa, joka tarvitsisi ratkaisua. Yhä useammin asiakkaat haluavat selvittää, mikä on juuri heidän koiralleen optimaallisin ruokavalio. ja varmistaa esimerkiksi koiranpennun ensimmäisten kasvukuukausien laadukkaan ravinnon ja kivennäisaineiden saannin.

Ulla korostaa kotiruuan ja tarvittaessa ravintolisien merkitystä koiran ruokinnassa. Ruokatrendit näkyvät ihmisten lautasten lisäksi myös koirien ruokakipoissa. Yksi isoimmista trendeistä tällä hetkellä on raakaruoka.

– Raakaruoka sopii terveelle aikuiselle koiralle, mutta ei voi yleistää, että raakaruoka ja isot rasvamäärät automaattisesti sopisivat kaikille. Esimerkiksi rekikoiran käyttötarkoitus ja kulutus ovat tyystin erilaisia kuin pienen seurakoiran, Ulla huomauttaa.

Raakaruokinnassa lihaa ei kypsennetä, mutta Ullan mukaan kypsentämistä kartetaan suotta. Kypsentäminen muun muassa tappaa bakteereja, jos vaikkapa kylmäketju on säilytyksessä katkennut.

– Koskaan ei voi yleistää tutkimatta taustoja, miten koiran pitää syödä. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu selvittää onko koira terve. Jos ongelmia ilmenee, ruokavalio rakennetaan niin, että se edesauttaa koiran paranemista.

Ulla vannoo, ettei koiranruuan tekeminen itse ole vaikeaa.

– En myöskään ammu asiakasta, jos hän ei jaksa tehdä ruokia itse, hän nauraa.

Kuivamuonissakin on merkittäviä eroja. Ulla suosittelee tarkastamaan ruokapussin kyljestä, onko eläinproteenin lähde mainittu ainesosaluettelossa ensimmäisenä, sillä se kertoo, että sitä on eniten ruuassa. Samalla kannattaa kiinnittää huomiota, mikä on ruuan hiilihydraatin lähde. Viljoista tai viljankaltaisista tuotteista vaikkapa riisi ja kaura ovat terveelle koiralle sopivimpia. Lisäksi ruuassa ei saisi olla paljon rohtoyrttejä, mieluiten ei ollenkaan.

Ulla toivoisi enemmän yhteistyötä eri alan ammattilaisten kesken. Eläinlääkärit perinteisesti hoitavat vaivan lääkkeillä, kuten antibiootilla. Jos vaiva uusii, niin koiralle määrätään uusi lääkekuuri. Ongelmissa pitäisi mennä syvemmälle ja ennaltaehkäistä vaivaa tai ainakin pyrkiä siihen, ettei se uusiutuisi.

– Monet kutinat ja vatsavaivat saisi helposti kuriin pelkästään koiran ruokavaliota muuttamalla.

Ulla puhuu avoimesti ja rehellisesti koirien ruokinnasta, joka on hänelle sydämen asia. Kaikkien hänen suosittelemiensa tuotteiden taustat on tutkittu mahdollisimman tarkkaan.

– Suosittelen koira-asiakkailleni paljon ihmisille tarkoitettuja tuotteita, koska ne ovat yksinkertaisesti laadukkaampia, Ulla kertoo.

Ullalla ei ole kytköksiä ruokavalmistajiin, kuten monilla eläinlääkäreillä, joten hänen suosituksensa eivät perustu mainostettuihin tuotteisiin. Hän visionsa on jotain paljon yksinkertaisempaa:

– Haluan nähdä terveitä, iloisia ja pitkäikäisiä koiria.

Namisapuskan yhteystiedot.

Tutustu tarkemmin diplomiravitsemusneuvoja Ulla Tuomisen kotisivuihin täältä.

Pääsiäiskilpailu

Kilpailu on päättynyt. Kilpailun voitti Niina Riikonen.

Dogium arpoo lukijoiden kesken ilmaisen käynnin ravitsemusneuvoja Ulla Tuomisen vastaanotolla Helsingissä. Osallistu arvontaan 11.-17.4.2017 välisenä aikana.

Ohjeet:

Kommentoi artikkelin alle ”Jätä kommentti”-kenttään, miksi sinun ja koirasi pitäisi voittaa palkinto. Kirjoita vastaukseen myös koirasi nimi.

Voit osallistua kilpailuun myös Dogiumin Facebook-julkaisussa!

Säännöt:
Osallistumalla kampanjaan osallistujat sitoutuvat noudattamaan kilpailun sääntöjä. Järjestäjä pidättää itselleen oikeuden sääntömuutoksiin. Kilpailuun saavat osallistua kaikki Suomessa asuvat tai työskentelevät luonnolliset henkilöt, pois lukien Dogiumin työntekijät. Sama henkilö saa osallistua kilpailuun vain yhdellä kommentilla.

Kampanja-aika on 11.4.2017–17.4.2017. Voittaja julkistetaan Dogium.com-sivustolla, Dogiumin Facebook-sivulla sekä hänelle ilmoitetaan Facebookissa yksityisviestillä.

Dogium pidättää oikeuden käyttää kilpailuun lähetettyjä kommentteja kilpailun voittajan julistuksessa. Kilpailu ei ole Facebookin suosittelema, sponsoroima tai hallinnoima eikä millään tavalla liity Facebookiin. Facebook ei ole vastuussa tästä kilpailusta, vaan Dogium Oy.

5 kommenttia artikkeliin “Ravitsemusneuvoja ratkoo koirien vääristä ruokavalioista aiheutuvia ongelmia”

  1. Profiilikuva käyttäjästä Janna

    Olen vaihtanut koiralleni Iidalle viisi kertaa nappulaa. Välillä Iidan allergiat pahenee ja välillä helpottuu, mutta kertaakaan ne ei ole olleet kokonaan veke. Meidän pitäisi saada kunnon neuvot mitä tehdä eikä kokoajan vaihtaa nappulaa!

  2. Profiilikuva käyttäjästä Mira Muuronen

    Lakelandinterrieri Bertta, 1v on kokeiltu monia eri nappuloita sekä 50/50 ruokintaa ja millään ei tahdo löytyä sopivaa yhdistelmää, jolla saataisiin pidettyä turkki hyvänä ja kerrytettyä massaa. Alkaa olla ideat lopussa ja tähän kaivattaisiinkin oikeaa apua, jotta saataisiin koira kuntoon ja hyvän näköiseksi.

  3. Profiilikuva käyttäjästä Niina Riikonen

    Kultainennoutajani Nelli 2v on pennusta asti ollut herkkä monille kokeilemille ruuille. Useista ruuista on tullut kutinaa, oksentelua/ripulia. Myös voimakkaan allergisen reaktion Nelli sai pentuna eräästä ruuasta. Löysimme yhden sopivan ruuan, jota Nelli söi pitkään, kuitenkin kuukausi sitten meidän piti vaihtaa ruoka uuteen herkkävatsaisille koirille tarkoitettuun ruokaan, sillä Nellillä alkoi esiintymään ajoittaista oksentelua. Nyt siis jälleen uusi ruoka kokeilussa. Toivoisimme, että saisimme vinkkejä koiramme ravitsemukseen ja löytäisimme sopivan ruuan. Myös ravitsemuksen merkityksestä turkin ja hampaiden hyvinvointiin olisi kysyttävää, joten tälläinen käynti tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään lähettääksesi kommentin.