Koirat täyttivät jälleen Helsingin Kaivopuiston

Jaa tämä

Helsingin Kaivopuistossa järjestettiin jälleen eilen sunnuntaina pentuparaati, eli Helsinki Puppy Parade.

Tapahtuma on kasvanut varsin suureksi yleisötapahtumaksi ja aurinkoisessa syyssäässä oli satapäin koiria ja useampi tuhat ihmistä kävelyreitin varrella. Pentuja arvion mukaan oli noin puolet ja tapahtuman nimestä huolimatta paikalle ovat tervetulleita kaikki nelijalkaiset iästä, rodusta tai sukupuolesta riippumatta.

Pienet koirat näyttelivät pääosaa tapahtumassa. Sekarotuisia oli paljon paikalla esittäytymässä, ja lisäksi chihuahuoita, welsh corgeja, mopseja sekä ranskanbulldoggeja oli useampi rotunsa edustaja paikalla. Voisiko niiden sitten sanoa olevan ainakin kantakaupungin trendirotuja. Muutamalla koiralla näkyi rusetteja ja pieniä somisteita, ja yksi chihuahuaperhe oli puettu parhaimpiinsa tyllihameineen.

Kulkue eteni mukavan hitaalla vauhdilla ja monet koirat pysähtelivät rapsuteltavaksi, mikä ilahdutti erityisesti paikalla runsain joukoin olleita lapsia. Muutenkin tapahtumassa oli rento tunnelma ja koiranomistajat pitivät ilahduttavan siisteinä paikat ja koirankakkoja ei näkynyt missään. Ainoa, mitä jäimme kaipaamaan oli tarkempi tieto ohikulkevista koirista. Olisi ollut kiva, jos koirien omistajilla olisi infolaput koirista, jossa lukisi koiran nimi, ikä ja rotu. Vaikutti, että monet paikallaolijoista olivat tulleet hakemaan tietoja roduista ja tuolla tavalla olisi kätevästi saanut tietää perustiedot ohikulkevista koirista.

Alla muutama otos päivän tunnelmista ja lisäksi linkki Ylekioskin paikanpäältä lähettämään videoon.

 

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään lähettääksesi kommentin.