Koiranpentu harkinnassa & hankinnassa – osa 3: Elinympäristö ja olosuhteet

Uusi koiranpentu harkinnassa & hankinnassa” on kesän aikana julkaistava neljän artikkelin sarja, jossa tarkastellaan elämää koiranpennun kanssa mahdollisten ongelmatilanteiden syntymisen ennaltaehkäisevästä näkökulmasta sekä käsitellään arjen pieniä asioita, joilla on kokonaisuuden kannalta katsottuna usein ajateltua suurempi rooli liittyen mm. pennun oppimiseen. Kirjoittajana toimii Sini Ruohonen – virallisen eläintenkouluttajan ammattitukinnon suorittanut, koirien kouluttamiseen erikoistunut, tuore pennunomistaja. Lue tästä osa 1: suunnittelu ja hankinnat sekä osa 2: Luonteenpiirteitä ja luonneominaisuuksia

Uusi koiranpentu harkinnassa & hankinnassa –

osa 3: Elinympäristö ja olosuhteet

Kasvattajalta uuteen kotiin lähtiessään koiranpennun maailma mullistuu. Kaikki tutuksi ja turvalliseksi opittu muuttuu ja kotiutuminen uusiin ympyröihin kaikkine uusine asioineen ja tapoineen alkaa. Elinympäristöllä ja siihen välittömästi liittyvillä asioilla on suuri vaikutus pennun kasvuun ja kehitykseen. Tällaisiin asioihin kuten asumismuotoon ja -paikkaan, naapureihin, perheen kokoonpanoon sekä pää- ja tassulukuun voi olla vaikeaa juurikaan vaikuttaa, jolloin onkin parempi vain tiedostaa näiden seikkojen mahdollisesti mukanaan tuomat pentuelämän sudenkuopat ja pyrkiä parhaansa mukaan ennaltaehkäisemään ongelmien syntymistä.

Stadi vs. lande

Kaupunkiin kotiutuva pentu tottuu yleensä nopeasti ympärillä vilisevään                                                                                                               liikenteeseen erilaisine äänineen ja kulkuneuvoineen. Sen kanssa kaupungissa kävelyä ei tarvitse juuri erikseen harjoitella, koska se kuuluu joka päiväiseen elämään ja on pelkästään normaalia. Maalla, tai rauhallisella asuinalueella kaupungin laitamilla asuvalle pennulle tilanne onkin täysin toinen. Yksi hyvin yleinen ongelmakäytöksen aiheuttaja on nimenomaan liian rauhallinen asuinympäristö, missä ihmeteltäviä asioita (ihmiset, koirat, autot, pyörät…) tulee vastaan harvoin ja yksitellen. Maalla asuva pentu tottuu siis pitämään rauhallisen seesteistä maalaismaisemaa normaalina, ja idyllin rauhan rikkova autoilija tai vastaantuleva koirakko eivät kuulu pennun mielestä tähän yhtälöön. Näin pennulle syntyy helposti ei-toivottuja käytösmalleja kuten jumittamista, vaanimista, kiihtymistä, hihnassa vetämistä tai haukkumista.

Tällaiseen tietynlaiseen kokemusköyhyyteen liittyvään ongelmalliseksi koettuun käytökseen voi antaa ohjeeksi pennun viemisen paikkoihin, joissa on kotiympyröistä puuttuvia ärsykkeitä kuten liikennettä, ääniä, muita koiria ja ihmisiä. Koiranpennun tulisi oppia pitämään maailman erilaisia liikkuvia osia normaaleina, eikä se tietenkään onnistu, mikäli niille ei koskaan altistu, tai altistuu liian harvoin. Kaupunkiharjoittelussa etuna on myös ärsykkeiden toistuvuus, jolloin pentu saadaan kyllääntymisen kautta tottumaan ja käyttäytymään välinpitämättömämmin ärsykkeitä kohtaan. Toiston kautta päästään myös vahvistamaan toivottuja käyttäytymismalleja, kuten esimerkiksi katsekontaktia erilaisissa ohitus- ja kohtaamistilanteissa.

Kaupunkikävelyt ovat kannattavia harjoituksia aivan kaikille, myös niille, jotka aikovat pysytellä pentunsa aikuiseksi vartuttuakin omassa rauhallisessa kotiympäristössä. Erilaisille ärsykkeille järkevässä määrin altistaminen nimittäin kasvattaa pennun henkistä kanttia, eli kehittää korvien väliä sekä toimii myös hyvänä ja väsyttävänä aktiviteettina. Samoten siis kaupungissa asuvia pentuja on tärkeää viedä pois vilinästä rauhallisemmille lenkkipoluille tutkiskelemaan toisenlaista maailmaa ja mahdollisuuksien mukaan kirmaamaan vapaana mustikanvarpujen seassa. Vapaana lenkkeilyn merkitystä pentuaikana ei voi koulutukselliselta kannalta tarpeeksi alleviivata, sillä silloin pennulla on vielä (yleensä, toki poikkeuksia löytyy erittäin itsenäisistä roduista ja yksilöistä) luontainen tarve pysytellä laumansa mukana ja tätä hyväksikäyttäen luoksetulon ja luona pysymisen opettelu käy kuin huomaamatta siinä sivussa.

Mitä useampi kokki…

Oppiakseen uuden kodin tavoille pentu tarvitsee johdonmukaista ohjausta ja opetusta, joka tietysti vaikeutuu sitä mukaa, mitä useampia ihmisiä pentua on opettamassa. Hyvin yleinen erilaisten ongelmien aiheuttaja, tai vähintäänkin oppimista hidastava ja vaikeuttava tekijä, on ihmisten epäjohdonmukaisuus. Koiralle ei ole olemassa harmaata aluetta, missä yhtenä päivänä jotain saa tehdä ja toisena ei. Pennun ihmisperheen olisikin hyvä keskustella ja sopia jo etukäteen säännöistä, joihin tahtovat pennun opettaa. Lienee sanomattakin selvää, että näistä yhdessä sovituista säännöistä on myös jokaisen pidettävä kiinni, sillä jos neljä viidestä huolehtii säännön noudattamisesta mutta yksi ei, tulee tämä yksi samalla mitätöineeksi ison osan muiden tekemästä johdonmukaisesta työstä, hämmentää pentua sekä pahimmillaan opettaa pennun olemaan kunnioittamatta sille opetettuja sääntöjä ja rajoja.

On siis tärkeää, että pennun elämä on alusta lähtien mahdollisimman mustavalkoista. Sellaista, missä pentu oppii tietämään mitä saa ja mitä ei saa tehdä. ”Ehkä saa” ei kuulu koiran maailmaan. Mitään armeijamaista kuria tämä ei tietenkään tarkoita vaan jokainen määrittelee itse rajat, joiden mukaan toivoo pentunsa elävän ja kasvavan. Tärkeää on vain pitää pitkäjänteisesti kiinni määrittelemistään säännöistä. On hyvä muistaa myös, että samat säännöt ulottuvat pennun mahdollisiin hoitopaikkoihin ja hoitajiin, vaikka ensisijainen koulutusvastuu on aina aikuisella omistajalla. Sitä ei koskaan voi antaa lasten harteille eikä myöskään siirtää vastuuta vaikkapa kyläilemään saapuville ihmisille. Yleinen tilanne vastuun siirtämisestä on pennun hyppiessä vieraita vasten. On omistajan tehtävä ohjata pentua kohti haluttua käytöstä, ei vieraan.

On siis huomionarvoinen seikka pitää mielessä kylässä käyvien vieraiden ja naapureiden rooli niin kutsuttuina ympäristön vahvisteina. Ne ovat pahimmillaan hallitsemattomia tekijöitä, jotka vahvistavat pennulle ei-toivottuja käytösmalleja. Yleisiä esimerkkejä tällaisesta ovat vierailulle saapuvat tuttavat, jotka riehaannuttavat pentua omalla käytöksellään ja äänellään sekä antavat pennun hyppiä itseään vasten. Näin pentu tulee hyvin tehokkaasti oppineeksi yli-innostua kylään saapuvista ihmisistä, oppii hyppimään vasten sekä mahdollisesti jopa käyttämään hampaitaan vieraisiin ollessaan hektisessä tilassa. Omakotitalossa, ja miksei rivitalossakin, asuvat tietävät, että naapuriin karkaaminen on usean pennun mielestä hauskaa. Hauskempaa siitä tulee vielä silloin, kun naapurit riemastuvat saapuvasta karkurista, paijaavat ja antavat tälle herkkuja. Näin pentu on saanut vahvisteen karkaamiselleen ja tulee mitä todennäköisimmin toistamaan opittua käytöstä, jos omassa pihassa tulee tylsää. Ja vaikkei tulisikaan.

Tällaisiin ylläkuvatun kaltaisiin tilanteisiin voi helposti puuttua ennakoinnilla. On hyvä kertoa pennun kanssa tekemisissä oleville ihmisille, kuinka toivoo heidän käyttäytyvän, jotta ei-toivottuja käytösmalleja ei pääsisi syntymään. Muista, että jos halutun käytöksen opettamiseen menee yksi aikayksikkö niin ei-halutun käytöksen poisopettamiseen menee kymmenen aikayksikköä. Ei siis pidä arastella kertoa omia sääntöjään ja tapojaan, joiden mukaan pennun kanssa toimitaan. Kyse on sinun koirastasi, sinulla on oikeus päättää haittaako vaikkapa ihmisten päälle hyppiminen vai ei.

                                  Perheen muut lemmikit

Usein pennun uudessa perheessä on jo entuudestaan muita eläimiä. Kannattaa miettiä jo valmiiksi kuinka uuden tulokkaan aikoo muille lemmikeille esitellä, missä tämä tapahtuu jne. Toisia koiria ajatellen aina paras paikka tutustumiseen ei ole oma piha tai varsinkaan oma koti pentu sylissä sisälle kannettuna. Puolueeton maaperä voi olla helpottava tekijä, jonka avulla uusi laumanjäsen otetaan paremmin vastaan. Mikäli pennun uudessa kodissa on kissoja, on todella tärkeää tehdä alusta alkaen selväksi, ettei kissa ole saaliseläin eikä sitä jahdata pitkin asuntoa. Varsinkin saalisviettisten rotujen kanssa jahtaaminen on itseään ruokkivaa toimintaa ja vahvistuu hyvin nopeasti, jolloin siihen on huomattavasti vaikeampaa puuttua enää jälkikäteen. Muiden pieneläinten kuten kanien, marsujen, hamsterien yms. kohdalla kannattaa miettiä tutustuttaako niitä pennun kanssa lainkaan. Koska on hyvin yksilöllistä miten eri lajeihin kuuluvat eläimet tulevat keskenään toimeen voi yleispätevän ohjeen sijaan neuvoa vain lukemaan omia lemmikkejään ja toimimaan näiden tietojen pohjalta.

 

Olen urallani nähnyt lukemattomia tapauksia, joissa perheen ensimmäinen koira on rohkea, itsevarma ja tasapainoinen yksilö perheen toisen, nuoremman koiran, ollessa pelkkä varjo vanhemmasta. Pennulle pitää pystyä antamaan paljon kahdenkeskistä aikaa ihmisen kanssa ilman että perheen muut koirat ovat millään tavalla mukana toiminnassa. Jos lenkit suoritetaan aina koko lauman voimin, oppii pentu välittömästi turvaamaan toisiin koiriin. Tällöin koiranpentu ei opi seisomaan omilla jaloillaan eikä pääse kehittymään kaikkeen potentiaaliinsa mihin sillä olisi mahdollisuus. Samalla kärsii hyvin vahvasti myös ihmisen ja pennun välinen suhde, koska koira valitsee aina koiran, mikäli sillä on siihen mahdollisuus. Lauman tuki voi aiheuttaa myös ongelmakäytöstä kuten remmiräyhäämistä, varsinkin jos perheen muilla koirilla on taipumusta tällaiseen käytökseen. On siis todella tärkeää viettää pennun kanssa aikaa keskenään, opetella asioita kahdestaan ja rakentaa suhdetta yhteisellä mielekkäällä tekemisellä.

Paljon mietityttäviä asioita ovat tilanteen, joissa ihmiset eivät ole varmoja pitäisikö tähän puuttua vai ei, ja jos, niin missä vaiheessa. Esimerkkeinä pentu tunkee vanhemman koiran ruokakupille tai roikkuu vanhemman koiran korvissa aamusta iltaan. Yleensä vanhempi koira kertoo pennulle jossain vaiheessa rajan tulleen vastaan, mutta jotkut yksilöt ovat niin kilttejä, etteivät tähän pysty. On siis jälleen osattava lukea omia koiriaan, katsoa ja seurata tilanteita ja toimia sen pohjalta. On hyvä muistaa, että vanhemmat koirat voivat sallia aivan pikkupennulle todella huonoa käytöstä, mutta tulevat huomauttamaan samaisesta käytöksestä pennun varttuessa hieman. Mitä vähemmän ihmisen tarvitsee puuttua koirien väleihin sen parempi, ne osaavat yleensä itse setviä välinsä paljon paremmin ilman meidän ihmisten sekaantumista.

Tänä sosiaalisen median kulta-aikana, kun söpösti kylki kyljessä nukkuvien perheen vanhemman koiran ja pennun kuvia puskee joka alustalta, on hyvä pitää mielessä, että läheskään aina tilanne ei ole näin. Ja se on aivan ok. Koiramme hyväksyvät meidät juuri sellaisina kuin olemme, yritetään antaa niille samalla mitalla takaisin.

Jätä kommentti