Harkitsetko sekarotuisen koiran ottamista? Valinta ei ole niin yksinkertainen

Jaa tämä

Sekarotuisten ja puhdasrotuisten koirien vastakkainasettelu on peruskauraa netin koira-aiheisilla keskustelupalstoilla. Merkittävin ero sekarotuisten ja rotukoirien välillä on ennustettavuus.

Sekarotuisen koiran omistajan on tiedostettava, että koirassa voi piillä yllätyksiä. Jos koiran vanhempia ei tiedetä, koiran rotua, terveyttä ja luonnetta on mahdoton ennustaa.

Etelä-Suomen Seropit ry:n puheenjohtajan Riikka Puntilan mukaan sekarotuinen koira sopii kenelle tahansa, ja se on usein oivallinen harrastuskoira. Sekarotuisen kanssa voi osallistua tietylle tasolle asti agility- ja tokokilpailuihin, mutta virallisiin näyttelyihin ne eivät pääse.

Koiran ostajan on myös oltava valmis hyväksymään poikkeamat koiran tyypissä.  ”Jos haluaa tietynlaisen koiran, kuten lammaspaimenen, on tietysti turvallisempaa ottaa puhdasrotuinen”, Puntila sanoo.

Etelä-Suomen Seropit ei tue sekarotuisten koirien kasvattamista pitämällä esimerkiksi pentuvälitystä. Sen sijaan yhdistys ohjaa sekarotuisen pennun ostajat etsimään koiraa ensisijaisesti kodittomia koiria välittäviltä yhdistyksiltä.
Suomessa Kennelliitto valvoo rotukoirien kasvatusta, mutta sekarotuisten koirien kasvattajilla ei ole mitään kontrolloivaa järjestöä.

”On mahdotonta tietää, ketkä kasvattajista toimivat eettisesti oikein, joten emme suosittele sekarotuisten koirien tarkoituksellista pennuttamista”, Puntila kertoo.

Sekarotuinen Netta Tampereen koiraurheilijoiden (Takut ry) agilitykilpailuissa Hervannassa 17.5.2015.
Sekarotuinen Netta Tampereen koiraurheilijoiden (Takut ry) agilitykilpailuissa Hervannassa 17.5.2015.

Sekarotuinen koira voi kantaa mukanaan sukunsa vaivoja

Sekarotuisen koiran ottajalla kannattaa olla aikaisempaa kokemusta koirista. Koira voi osoittautua luonteeltaan vaikeaksi tai sillä voi ilmetä odottamattomia terveysongelmia.

Suomen Koirankasvattajat ry:n puheenjohtaja Juha Kares tyrmää väitteen, jonka mukaan sekarotuiset koirat ovat terveempiä kuin rotukoirat. ”Ei monirotuisia koiria haeta mistään maatiaiskannoista. Suuri osa sekarotuisista koirista on rekisteröimättömien rotukoirien jälkeläisiä. Niissä on samoja ongelmia kuin rotukoirissakin.”

Riikka Puntilan mukaan eri roduilla on kuitenkin usein eri tautigeenit ja rakenneviat. Tämän vuoksi sekarotuisella on pienempi todennäköisyys saada molemmilta vanhemmiltaan sama tautigeeni kuin rotukoiralla.

 

Paha, pahempi, pahin ulkomuotojalostus

Rotukoirien terveysongelmat ovat olleet viime aikoina tapetilla. Kareksen mielestä on hyvin stereotyyppistä ajatella, että ulkomuotojalostus on syynä koirarotujen ongelmiin. ”Kun jalostaa ulkonäköä, jalostaa tasapainoista tervettä rakennetta. Jokainen järkevä kasvattaja pyrkii nimenomaan terveeseen ja toiminnalliseen anatomiaan.”

Kareksen mukaan ongelmana on ollut koiranjalostustrendit 1950–1970-luvuilla, jolloin haluttiin lisätä rotujen erikoispiirteitä. Jalostuksen ylilyönneistä, kuten erittäin raskaista koirista, on pyritty eroon etenkin Pohjoismaisessa koirankasvatuksessa viimeiset 20 vuotta.

Koirarotuja on noin 300, joten rotukoiria ei voi niputtaa yhdeksi ryhmäksi. Osalla roduista on erinomainen terveys- ja luonnetilanne, mutta osalla ei ole. Lisäksi rotukoirien sairauksia tutkitaan ahkerasti.

”Koiranostajalla pitäisi olla älliä etsiä sellaisia rotuja, jotka ovat määrällisesti riittävän isoja. On päivänselvää, että harvinaisen pienilukuisen rodun perimän monimuotoisuus on kapea. Ei tämä ole mitään ydinfysiikkaa”, Kares kertoo.

Kareksen mielestä koirarotuja on liikaa ja osa roduista on tullut tiensä päähän. ”Kannattaa miettiä, onko tarvetta rodulle, jonka yksilöitä rekisteröidään maailmanlaajuisesti alle 1000 vuodessa. Mielestäni liian pienilukuisia ja lyhytikäisiä rotuja ei tarvita eikä rotuja, jotka eivät kykene lisääntymään ilman ihmisen apua.”

 

Enemmän järkeä koiranostoon

Kares sanoo, että koiria hankitaan liian heppoisin perustein. ”Ihmiset saisivat olla aiempaa kriittisempiä valitessaan rotuja. Ei pitäisi katsoa vain koiran ulkonäköä ja luonnetta, vaan selvittää esimerkiksi rodun terveyden kokonaistilannetta.”

Vastuullisesti toimiva koiranostaja perehtyy eri rotuihin ja koiraan eläimenä, valitsi hän sitten sekarotuisen tai rotukoiran.

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään lähettääksesi kommentin.